Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Muisteluita ja tulevaisuuden haaveilua

Kuva
Ciao ragazzi! Siitä onkin jo jokunen aika vierähtänyt, kun olen kirjoitellut blogiini. Bloginhan tarkoituksena oli vähän aukaista kuulumisia Italian maalta, mutta nyt olen päättänyt kirjoittaa kuulumisiani ihan näin Suomen maalta, tietenkin puhuen kaipuustani Italiaan. Aion muutenkin päivittää blogiani, mutta katsotaan, miten kauan innostus riittää.. Kun tein lähtöä Padovasta heinäkuun loppupuolella, minulla oli tarkoitus tehdä eräänlainen kooste ajastani Padovassa ja Italiassa, mutta en oikein siihen tuolloin kyennyt. Minulla oli liian suru puserossa ja tuntui siltä, että nyt jätän jotakin sellaista taakseni, jonne kuulun. Ajattelin että ajan kuluessa, se tunne menee pois, mutta kun palasin joulukuussa käymään Padovassa muutamaksi päiväksi, ilon kyyneleet pyrkivät silmiini, kun saavuin Padovan juna-asemalle ja vastaavasti surun kyyneleet valuivat kasvoillani ja olo oli hyvinkin epätodellinen, kun jouduin jättämään taas kaiken sen. Moni, joka on ollut vaihdossa, voi e