Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Kootut vinkit ja kertomukset Roomasta

Kuva
Kuten moni teistä tietääkin, vietin lähes kuukauden kesällä Italian niemimaalla. Suurimmaksi osakseni vietin aikaa Roomassa ja täytyy sanoa, että ikuinen kaupunki ( città eterna) vei kyllä sydämeni. Rooman lisäksi vierailin Sorrentossa, Caprilla, Positanossa, Amalfissa ja Ravellossa. Päätin, että teen erilliset postaukset Roomasta sekä Amalfin rannikosta.  Kesän jälkeen on tullut vierailtua myös Torinosta, josta tulee myöskin oma postauksensa.. mutta nyt vuorossa on siis.. Rooma. Saapuminen Roomaan  Rooman kaduilta löytyy aina söpöjä, vanhoja Fiateja.  Lähdin vihreän, kirkkaan rinkkani kanssa matkalle 12.7 Norwegianin kyydittämänä. Lentoni lähti päivällä, noin klo 12 aikaan. Matka kentälle sujui rauhallisesti, kerrankin olin ajoissa lähtemässä ja minua ei yhtään jännittänyt tuleva matka. Muutamalle kaverille maalailinkin piruja, että kyllä sitten vähintään minut ryöstetään Roomassa, kun kaikki menee niin lungisti, enkä yhtää jännitä. Täytyy jo nyt paljastaa, että sama fiilis ja

Deittailu: Italia vs. Finlandia

Otsikko sopii hyvin tällä hetkellä elettäviin aikoihin, onhan MM-jalkapallo alkamassa, kuitenkin ilman jalkapallomaata Italiaa.. eikä Suomikaan kyllä ole tänä(kään) vuonna edustamassa. Ennenkuin alan sepustamaan enempää, haluan korostaa sitä, mitä tässä tekstissä yritän valoittaa. En puhu parisuhteessa olemisesta tai rakkaudesta, sillä rakkaushan ei katso kulttuuria, kansalaisuutta tai sukupuolta, vaan puhun tosiaan deittailusta, kuten sen urbaanisanakirja (https://www.urbaanisanakirja.com/word/deittailla/) käsittää:  treffailuksi, tapailuksi ja toiseen tutustumiseksi. Harva rakastuu kuitenkaan ensisilmäyksellä, vaan ensin usein toiseen tutustutaan, tavalla tai toisella, oli se sitten yhteisten tuttavien kautta, työpaikalla tai treffisovellus-aplikaation avulla.  Moni teistä, kenen kanssa olen keskustellut deittailusta, ajatteleekin varmasti että Italia on varma voittaja omasta mielestäni, jos viittaan blogitekstini otsikkoon. Noh, minun tapauksessani voin todeta, että italialaine

L'itinerario eli matkasuunnitelma

Kuva
Kesäloma lähestyy, joten niin lähestyy mun kolmen viikon loma myös Italiassa. 😎 Ystäväni David Tästä syystä pikku hiljaa on pitänyt miettiä, että mitä haluan nähdä ja kokea, vaikkakin liian tiukkaa aikataulua en halua, sillä minut tuntevat tietävät, että meen aina fiiliksen pohjalta. Eli jos jostain syystä, jossain haluan viipyä pitempään tai haluan tehdä muutoksia suunnitelmia alkuperäisiin suunnitelmiin, niin annan myös väljyyttä siihen. Lennän Roomaan 12.7. Lento on Roomassa noin puoli neljä ja olen alkanut kallistua siihen, että sieltä jatkaisinkin Firenzeen, aikaisemmista suunnitelmista poiketen, sillä Firenzestä jäi niin kiva ja positiivinen fiilis, kun olin siellä kaksi vuotta sitten ja tällöin en käynyt missään turistipaikkojen sisällä. Lisäksi minulla on tuttuja Firenzessä aikaisemmalta reissulta, joten voisi olla ihan kivaa vaihtaa heidän kaa kuulumisia. Kuitenkin nähtävää ja kokemista siis vielä löytyisi Firenzestä. Firenzestä voisin tehdä myös päiväreissuja Viareggi

Pienimuotoinen Eat Pray Love

Kuva
Hei! Ei olekkaan ollut juurikaan aikaa kirjoitella blogitekstiä viime reissustani ja kauhukseni voin todeta että melkein 6 viikkoa siitä on jo, kun olen tullut reissusta! Kuitenkin näin sairasvuoteelta on aikaa kirjoitella ajatuksia viime reissulta..  Tosiaan lähdin viettämään talvilomaa Italiaan. Lensin Milanoon ja sieltä otin junan Vicenzaan, jossa olin ensimmäisen yön. Oli mahtavaa huomata, että italian kielen tasoni jo vastaa sitä, että puhun "vanhaa mummoa". Eli ymmärrän ja pystyn keskustelemaan kohteliaasti teititellen vanhankin ihmisen kanssa.  Tuli kyllä niin voittajafiilis, kun ekan päivän aikana puhuin kolmen italialaisen mummon kanssa.  Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui junassa, toinen tapahtui kun menin Air Bnb:seen ja Paolo (asunnon vuokraaja) ei päässytkään paikalle, joten hän lähetti äitinsä avaamaan oven ja antamaan ohjeet, koska tiesi että olen italiankielen taitoinen. Kun saavuin Vicenzaan ja erityisesti asunnon luo, puhkuin hikeä, sillä oli ihana au

Matkasuunnitteluja ja muita ajatuksia

Kuva
Tässä näin italialaista aamukahvia nautiskellessa on hyvä ohjata ajatukset tulevaan.. Nimittäin pian lähestyvään reissuun! Viikon päästä lähden nauttimaan ansaittua lomaa jälleen kerran Italiaan. :) Tänään tässä aamulla oon jo miettinyt, että mitä sitä voisi tehdä reissullansa. Padovasta toki haluan nauttia myös, mutta luulen että Padovan fiilistely voisi jäädä iltaan, kun aperitivo -aika alkaa. Päivät voisi kulua pienillä retkillä ja Sannan kanssa "arkea" viettäen. Sovittiin jo Sannan kanssa, että voitaisiin vierailla Abano Termessä, joka on kuuluisa kylpyläkaupunki Pohjois-Italiassa. Lisäksi minulla on tarkoitus vierailla taas Venetsiassa, sillä siitä kaupungista ja sen kauneudesta en voi saada tarpeekseni! On niin ihana vaan kuljeskella ja "eksyä" siellä ja jokakerta huomaan löytäväni aivan ihania paikkoja, ilman muita turisteja. Tällä kertaa voisi olla mukavaa myös olla Venetsiassa aperitivo -aikaan. ;) Viime kerralla löysin tälläisen rauhallisen naapu