Deittailu: Italia vs. Finlandia

Otsikko sopii hyvin tällä hetkellä elettäviin aikoihin, onhan MM-jalkapallo alkamassa, kuitenkin ilman jalkapallomaata Italiaa.. eikä Suomikaan kyllä ole tänä(kään) vuonna edustamassa. Ennenkuin alan sepustamaan enempää, haluan korostaa sitä, mitä tässä tekstissä yritän valoittaa. En puhu parisuhteessa olemisesta tai rakkaudesta, sillä rakkaushan ei katso kulttuuria, kansalaisuutta tai sukupuolta, vaan puhun tosiaan deittailusta, kuten sen urbaanisanakirja (https://www.urbaanisanakirja.com/word/deittailla/) käsittää:  treffailuksi, tapailuksi ja toiseen tutustumiseksi. Harva rakastuu kuitenkaan ensisilmäyksellä, vaan ensin usein toiseen tutustutaan, tavalla tai toisella, oli se sitten yhteisten tuttavien kautta, työpaikalla tai treffisovellus-aplikaation avulla. 

Moni teistä, kenen kanssa olen keskustellut deittailusta, ajatteleekin varmasti että Italia on varma voittaja omasta mielestäni, jos viittaan blogitekstini otsikkoon. Noh, minun tapauksessani voin todeta, että italialainen deittailukulttuuri on minulle mieleisempi ja luontevampi, mutten sanoisi, että se täydellistä olisi. Omasta mielestäni italialainen deittailukulttuuri voisi ottaa oppia suomalaisesta deittailukulttuurista ja vastaavasti suomalainen deittailukulttuuri italialaisesta. Kyseisen listan ja perusteet olen tehnyt omista kokemuksistani viimeisen kahden vuoden ajalta (fusillin jälkeen kuten ystäväni a.k.a Mäntti toteaisi).sekä kavereiden kanssa puhuttujen keskustelujen pohjalta.

Noh, tässä kiteytettynä, miksi italialainen deittailukulttuuri voittaisi:

1. Halu tavata heti

- Italialaiset eivät turhia jaarittele pitkään sosiaalisessa mediassa, vaan haluavat tavata sinut kasvokkain, heti kuin mahdollista. Itse koen tämän hyvänä, sillä vaikka juttu natsaisi viestien välityksellä, natsaako se välttämättä livenä? Joskus olen saanut sellaisia kommentteja suomalaisilta miehiltä, kun olen ehdottanut kahvilla käymistä tai kävelyllä, että eihän me vielä tunneta niin hyvin.. no, eipä taideta myöskään tulevaisuudessa.. 

- Sen jälkeen, kun olet ollut treffeillä italialaisen kanssa, ei tarvitse miettiä, haluaako toinen nähdä uudestaan vaiko ei, sillä yleensä jo TREFFEILLÄ sovitaan tarkkaan, milloin nähdään uudestaan. Suomalaisten kanssa olen huomannut että vaikka treffeillä ollaan puhuttu, että olisi kiva nähdä uudestaan, uusien treffien sopiminen vanuu tai jää.

2.  Läheisyys

- Varmasti monilla teistä on käsitys italianoista ns. gigoloina ja lipevinä, huutelivina juntteina, mutta voin vakuuttaa että totuus on toinen. Läheisyys ja italiaanot käsitteenä liittyvät olennaisesti toisiinsa. Toivon, että ymmärrätte läheisyyden sellaisena kuin se on, ei minään lääppimisenä, sillä oikeesti.. italiaanot ovat herrasmiehiä. 

3. Rehellisyys

- Moni teistä varmaan kummastelee tätä valintaani, mutta kun tarkemmin miettii, niin kyllä, italialaiset ovat pohjimmiltaan äärimmäisen rehellisiä, myös deittailuasioissa.  Ajattelen tätä ehkä vähän eri kannalta, kuin moni muu, mutta italiaanot ovat kyllä tunnettuja siitä, että heille ei riitä yleensä yksi henkilö, jolle osoittaa ihastustaan, MUTTA, kuten italialaiseen mentaliteettiin kuuluu, asiasta puhutaan rehellisesti, kun se tulee ilmi, ei yhtään aikaisemmin. ;) 

Miksi suomalainen deittailukulttuuri voittaa italialaisen kulttuurin: 

1. Tasa-arvo 

Jos vertaa italialaiseen deittailukulttuuriin, Suomessa meillä vallitsee tasa-arvo deittailussa, ainakin omasta näkökulmastani katsottuna. En koskaan oleta, että mies maksaa ekalla treffeillä esim. kahvin ja jos näin käy,  kiittelen kauniisti ja jos näyttää siltä, että tavataan toistekin, vaadin että saan tarjota sitten joskus sitten seuraavan.  Italiassa taas on selkeät roolit miesten ja naisten välillä, deittailussakin. Täällä on myös ok, että kumpi vain tekee aloitteen ja jos on kiinnostunut, osoittaa sitä myös jatkossa. 

2. Vakavuus/harkitsevaisuus (on sekä pahe että hyve) 

Ajattelen, että tämä on sekä hyve että pahe samaan aikaan. Itse monesti koen sen täällä, jopa paheena, sillä usein suomalaiset vanuu kaikessa asiassa, kun pitäisi vaan antaa mennä ja katsoa mihin asiat johtaa, eikä turhemmin pohtia. Monesti tuntuu, että Suomen deittailumaisemissa on kolmenlaisia miehiä: a.) panomies (selkeästi kertoo että haluaa vain irtosuhteita, ja propsit siitä että asian ilmaiseekin rehellisesti) b.) suhteeseen haluava c) herra x, joka ei tiedä, mitä haluaa. 

Sanotaanko näin, että usein huomaan että herrat x:ät vetoaa minuun, sillä  tapaus a) ei minulle riitä, koska kaipaan deittailua ja sitä ei heiltä saa. Vastaavasti tapaus b) ahdistaa minua, sillä itse en lähde sillä olettamuksella treffailuun, että haluan että tästä muodostuu parisuhde, vaan asioiden pitää edetä omalla painollaan.

No palataakseni, miten kyseiset miestyypit liittyvät kohtaan 2, a) ei mitenkään b) deittailu ja näkeminen otetaan liiankin vakavasti. Halutaan selvittää toisesta kaikki ennekuin ollaan tavattu ja mietitään yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia lyhyenkin tutustumisen jälkeen ja c) harkitaan toisen tapaamista. Huolestutaan, että jos se toinen haluaakin jotain vakavampaa, eikä välttämättä itse ole siihen valmis. Pidetään useampaa "varalla". 

On myös tapaus d) eli herra x:n kehittyneempi muoto. He usein ovat aluksi herra x:iä, mutta usein alkoholin myötävaikutuksesta rohkaistuvat tai tapaavat sattumalta heille soveltuvan naisen. Kyseisen miestyypin tapaat heidät kännissä baarissa ja mahdollisesti ilta jatkuu jommankumman kotiin tai majapaikkaan. Huomataan, että juttu natsaa molemminpuolin (ei ainoastaan sängyssä tai sitten, jos jatkoille ei ole lähdetty, huomaaatte jo baarissa että tässä voisi olla nyt sitä jotain) ja vaihdetaan puhelinnumeroita, jonka jälkeen yhteyssäilyy, halutaan tavata toinen ja asiat alkavat menemää omalla painollaan.

Pahoittelen, jos sohaisin muurahaispesään, tässä kuitenkin tämän illan mietteitä. Haluan myös taas korostaa, että nämä ovat vaan ajatuksieni virtaa.. 

Buona notte, 

Karoliina