Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Non voglio partire = En halua lähteä

Ciao ragazzi!  Mitäs kaikkea onkaan tapahtunut viime päivitysten jälkeen. No vaikkapa ja mitä. Palatakseni viime päivitykseen niin, ESN boatparty oli aivan mahtava. Aivan upee keli ja päästiiin tosiaan kokemaan Veneziaa mereltä päin.  Enkä tiputtanut puhelinta mereen, joten oli kaikinpuolin onnistunut reissu. Oli kyll aivan ihanaa!   No mitäs muuta. Pyörähdin viikonlopun viettämässä Suomessa kavereiden häissä Lahdessa sekä pääsin hengailemaan ihanassa ja aurinkoisessa seurassa myös Hyvinkäällä että meidän mökillä Viitasaarella. Lisäksi näin omat valkoiset rakkaat karvapallot, joten viikonloppu kyll meni nopeeta. Mut toisaalta, musta oli taas aivan ihanaa päästä takasi Italiaan ja Padovaan. Mun sydän kyllä jää tänne kun lähden. Oonkin jo suunnitellut että kyllä kerran vuoteen pitäis Italiaan päästä käymään tulevaisuudessa, tai sit vaikka aina opettajan kesälomalla vuokrais muutamaksi viikoksi tai yhdeksi kuukaudeksi talon jostai päin Italiaa.. Suunnitelmia, suunnitelmia. S

Stressiä pukkaa, la dolce vita hetkellisesti katkolla ?

Kuva
La dolce vita Italiassa on tulossa pian päätökseen, mikä luonnollisesti aiheuttaa stressiä. Joka viikko on jokin tentti... ja sit pitäis tehdä yks kirjallinen työ vielä omalle yliopistolle, hoitaa Erasmus- paperi asioita, hakea töitä ens vuodeksi.. yrittää opiskella italiaa päivittäin, mutta ennen kaikkea, käydä jossain reissussa! Vielä on niin paljon näkemättä ja kokematta Italiasta.. Täällä on kyllä sen verran nähtävää ja koettavaa, että suosiolla pitää jotakin jättää pois..  Ja alkaa tuntua, että saa nähdä että miten näissäki paikoissa kerkee käymään.. mutta sen kyllä tiiän, että vaikka en nyt täällä ollessa kerkeiskää käydä kaikkialla missä haluaisin, niin Italia ei oo onneksi lähdössä mihinkää.. kerkee sitä varmasti hyvin tulevaisuudessakin ;)  Mut tässä on vähän listaa, missä oon suunnitellut käyväni nyt kesä- ja heinäkuun aikana:  * Firenze, Siena & Toscana. Tätä reissua ollaan suunniteltu tekevämme yhden kaverin kanssa heinäkuun alkupuolella, jolloin Sien

Kuulumisia Italiasta piiiiitkästä aikaa :)

Kuva
Ciao ragazzi!  Ei oo tullut pitkään aikaa yhtään päiviteltyä että mitäs mulle tänne kuuluupi, joten ihan hyvin tässä pienenä luovana taukona, pro gradun viimeistelyn ja psykologian kurssin projektin välille, vois kirjoitella kuulumisia. Täytyy kyll sanoa, että on ollut välillä mielessä että pitäis päivitellä, mut toisaalta, mun elämä on sujunut täällä varsin samaa rataa: spritzejä yms. hengailuja kavereiden kanssa, yliopistolla käymistä, italian opiskelua sekä pienten reissujen tekemistä.  Tosin täytyy nyt myöntää, että ei oo tainut tultua tehtyä sen kummemmin reissuja nyt vähään aikaa, ei ainakaa itekseen. Bolognassa käytiin pyörähtämässä kaverini kanssa, jossa juotiin älyttömän kalliit spritzit (7 euroa) !!! Toisaalta, nautittiin spritzit keskeisellä piazzalla, duomon edustalla ja aurinko paistoi, joten suokaa se meille anteeksi. Bologna oli kyllä  mukava kaupunki ja vierailemisen arvoinen! Päästiin vielä ilmaiseksikin jonnekkin kuuluisaan taidehistorian museoon, sillä ystävä

Kuulumisia Italian maalta: Napoli ja Pompeii

Kuva
Näin sadepäivän kunniaksi on hyvä taas vähän kertoa, että miten elämä täällä Italian maalla sujuupi. Qui, la via è molto bene..  Eli elämä sujuu erittäin hyvin täällä  :)) En oo vähään aikaa päivitellyt et mitäs mulle kuuluupi.. Edelleen koulun suhteen oon ottanut varsin rauhallisesti.. mut italiaa oon pyrkinyt jokapäivä edes vähän opettelee. Viime postauksen jälkeen oon vieraillut lähikaupungissa Vicenzassa, saanut viettää Pasquettaa grillaillen,  käynyt Napolissa ja samalla reissulla luonnollisesti tuli vierailtua myös Pompeissa ja Ercolanossa. Tietenkin tullut vietettyä ihan perusarkea Padovassa, kavereitten kanssa hengaillen ja kursseilla käyden. :)  Vicenza Vierailin Vicenzassa lankalauantaina.. sää oli mitä mainioin ja oli ihana vaan rauhassa kuljeskella ja katella kaupungin menoa. Vicenza on paljon pienempi kuin Padova, mutta silti sielläkin oli pilvin pimein merkkiliikkeitä ja luxustuotteita. Matka kesti vain 20 min suuntaansa ja junalippu oli 4 euroa. Tähän voisinkin

Padovalaisesta pääsiäisestä sekä laurearsin juhlinnoista

Kuva
Hellurei ! Tässä kipeenä olen, joten pitkä perjantai on nimensä mukaisesti ollut kyllä varsin pitkä, kun yhdessä huoneessa tullut vaan jumitettua, joten nyt kun vointi on taas vähän parempi, aattelin kertoa teille vähän Padovalaisesta pääsiäisestä näin pääsiäisen kunniaksi sekä laurearsista (valmistumisesta Padovan yliopistosta), joita on myöskin hyvin paljon näin keväällä.  Elikkä tosiaan, pääsiäinen on näkynyt täälläkin kaupoissa sekä leipomoissa jo varsin pitkään. Erityisesti lähisupermarketissani, Auschanissa (ranskalainen jättisupermarketti), on pyhitetty kokonainen osasto pääsiäiselle (ja erityisesti siihen liittyville herkuille). Joka kerta on kyllä tullut kuolattua ja ostettuakin aina välillä 1 euron maksavia, ihan superhyviä italialaisia suklaamunia! Oon vähän jopa addiktoitunut niihin... tänään aamusella vedin taas loppuun yhden pussin.. mut hei, eikös sitä sairaana saa vähän herkutella, non è vero?  Anyways, suklaamunia on kyseisellä osastolla vaikka minkämoista

La vita è molto bene.

Kuva
Tosiaan edelleenkin täällä Italiassa sujuu vallan mainiosti, kohta kuukausi takana. Edelleen en oo jaksanut erityisemmin orientoitua siihen, miten moodlealustat yms. toimivat, mistä löydän tenttiaikataulut sekä siihen, että pitäisi ottaa yhteyttä professoriin, johtuen siitä että en aio osallistua ollenkaan erään kurssin luennoille, vaan ainoastaan tenttiä kyseisen luentosarjan. Mutta oon päättänyt näihin kaikkiin orientoitua pääsiäisenä, sillä silloin ainakin on aikaa. :)  Tänään kuitenkin päätin ryhdistäytyä ja osallistua Musiikin psykologian kurssin luennoille ensimmäistä kertaa. Ensimmäiset kyseisen kurssin luennot jäivät minulta välistä sen takia, että kaikki tervetuliaisviikon aktiviteetit oli samaan aikaan ja toisilla kerroilla olen vain nukkunut onneni ohi. Well, I choose.. poorly. Ois pitänyt tapani mukaan jäädä sänkyyn, sillä a) professori oli 40 minuuttia myössä b) hänen puhetapansa oli niin töksähtävää ja luento aihe oli tylsä ja huonosti jäseneltyä, joten aika pian h

Kuulumisia part 2

Kuva
Päätin alkaa päivittelee kuulumisia, sillä välttelen power point esityksen tekemisestä ADHD lääkityksestä.. välttelen myös sitä, että pitäisi jaksaa lähteä hakemaan imuria respasta..  Elikkä, nyt on mennyt sitten jo kaksi viikkoa Italiassa ollessa ja täytyy kyllä sanoa, että oon viihtynyt. Padova on ihana kaupunki, sopivan kokoinen ja täältä löytyy vaikka minkä moista tekemistä ja ohjelmaa. Täällä alkaa olemaan pikkuhiljaa kevät, kirsikkapuut kukkii ja narsisseja on vähän joka puolella. Eilen niin nautin kun kävin pitkästä aikaa juoksemassa ja samalla tutustumassa lähialueiden puisto- ja lenkkimaisemiin. Pitää kyllä mennä käymää uudestaan kyseisissä paikoissa, sillä aivan älyttömän nättiä! :) Vaikka oonkin viihtynyt hyvin täällä, tiettyjä asioita kaipaa Suomesta:  1. Se, että voit kulkea suhteellisen turvallisesti mihin kellon aikaan tahansa.       Suomessa on tottunut, että voi kävellä turvallisesti (tietty, aina kannattaa noudattaa varo