Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Viime reissun kuulumisia

Kuva
Ciao a tutti! Näin kesälomalla kerkeää kirjoitella blogiakin, joten tuumasta toimeen. Tässä blogitekstissä kerron vähän viime reissustani sekä minkälaisia ajatuksia ja tuntemuksia se minussa herätti. Tosiaan, päätin lähteä pienelle reissulle, Padovaan (jälleen kerran), kun kesäloma alkoi. Päätös lähteä reissuun oli varsin extempore, sillä varasin liput samalla viikolla kun työt päättyivät ja kesäloma alkoi. Olin aiemmin jo kuopannut ajatuksen siitä, että minulla olisi varaa lähteä käymään siellä kesälomalla, mutta löytyi sen verran hyvällä hinnalla liput ja majoituksestakaan ei tarvinnut maksaa. On se hyvä, että on ystäviä ;)  Lauantaina 3.6, sanoin työkavereille ja oppilaille hyvästit ja lähdin kodinkautta lentokentälle. Matka ei alkanut ongelmitta, sillä meinasin myöhästyä täysin lennoltani, vaikka olinkin hyvissä ajoin lentokentällä. Katsoin nimittäin vahingossa info-taulusta Malagaan lähtevän lennon porttia omakseni.. ja kuinka ollakkaan, olin toisella puolella kentt